Kemihaara 2001

Kemihaaran alue valittiin lähinnä siksi, että aikaa ei ollut kovin pitkää vaellusta tehdä, eikä Kemihaarassa oltu ennen käyty. Tai oikeammin alue missä vaelleltiin on Kemi-Sompion erämaaosa ja Nuortin erämaaosa. Kolmen päivän vaelluksen (13.8 - 15.8) reitti kulki Kemihaaran vanha rajavartioasema - Vieriharju - Naltiojoki - Kemihaaran vanha rajavartioasema. Matkaa vaellukselle tuli noin 26 km.

Ainoastaan yksi auto oli P-paikalla, kun saavuimme perille. Keli on hieman tuhnuinen, taivas pilvien peitossa, mutta märkää ei tullut alas asti. Suht vauhdikkaasti purimme autosta reissulle tarvittavat kantamukset ja hetken kuluttua oltiinkin valmiita patikoimaan kohti Vieriharjun porokämppää.

Entisen rajavartioaseman pihalla oli valtavat röykkiöt ämpäreitä ja saaveja. Myöhemmin kuulin, että alueella käy paljonkin Venäjän puolelta väkeä keräämässä marjoja ja näillä tienaavat rahaa. Noin puolentoista kilometrin patikoinnin jälkeen ylitettiin Keskihaara, samalla taivaalta ropsautti sen verran vettä, että piti ihan miettiä josko pistäis sadevaatteet päälle.

Matka kulki joutuisasti Vislauskuusikon läpi kohti Kuusi-Mantoselkää. Sen jälkeen polku haarautuu Vieriharjun kämpälle ja Manto-ojan kämpälle. Mietittiin josko käytäisiin Manto-ojalla, mutta päätettiin olla käymättä. Mutkin lisämatkaa olisi tullut noin 7 km, Manto-ojan kämpällä on myös erämaapuhelin.

Puolitoista kilometriä tästä mennään poroaidan lävitte (portista siis), kartassa (Koillikaira) kulkee yksi aita, mutta aitoja menee kaksi melkein vierekkäin. Toinen aita on ilmeisesti tehty kartan ilmestymisen jälkeen. Loppumatkalla Vieriharjuun porotokka seuraili meitä noin 50 metrin päässä.

Vieriharjun porokämppä alkoi siintää puitten välistä ja kovin kirkkaasti siintikin. Paikalla oli kaksi poromiestä tekemässä uutta kämppää ja saunaa, eli vanha saa väistyä uuden tieltä. Poromiehet asustelivat vanhassa kämpässä ja tekivät päivät uutta. Uusi kämppä oli jo siinä vaiheessa, että ensimmäiset savut suhahtivat piipusta, kun lähdimme seuraavana päivänä jatkamaan matkaa Naltiojoelle. Vieraskirjassa oli katkeria tekstejä, kun vanha mainio erämaasauna häviää uuden tieltä. Poromiehet sanoivat, että kyllä vanhankin saunan elo vielä jossakin jatkuu, mutteivat tienneet vielä missä.

Vieriharjun porokämppä

Vieriharjun uusi ja vanha porokämppä

Pistimmä teltan pystyyn kämpältä ylös rinteeseen, josta löytyi hyvä tasainen kohta, selvästi oli ennenkin teltta paikalla ollut. Illalla kävin katsomassa Vierihaaraa, joka laskee Naltiohaaraan. Puro näytti oivalliselta tammukkapurolta, muttei tullut viehettä kastettua vaikka vapa oli mukana. Vieriharjulta kulkee polku Korvatunturinmurustalle, matkaa noin 10 km, jolta voi ihailla Korvatunturia, josko Joulupukin näkisi vilaukselta. Sinne ei kuitenkaan enää illalla viitsitty lähteä tekemään mutkia.

Seuraavana aamuna herättiin tekemään aamupalaa. Katsoimme parhaaksi mennä mökkiin tekemään sapuskat, jonne poromiehet olivat pistäneet tulet kaminaan. Aamupalan jälkeen teltta pakettiin, rinkat kondikseen ja "eiku menoks sanoi anni lenoks". Seuraava päätepysäkki oli Naltiojoen autiotupa. Ensin käveltiin takaisin poroaidalle, joka vie kulkee sopivasti Naltiojoen autiotuvan vierestä. Näistä kahdesta poroaidasta tuli vaan valittua ensin väärä, aita kun kulkee Vieriaavan lävitse, jota pitkin menee pitkospuut ja niitä, kun ei näkynyt missään. Oikealle poroaidalle sitten päästiin ja pitkospuille, joita on noin 3,5 km. Pitkospuilla tulikin vastaan ainoat patikoijat mitä reissulla nähtiin. Pitkospuilta näkyi ihan Korvatunturille asti. Pysähdyimme Vierihaaran ylittävälle sillalle. Hetken siinä istuskelimme ja huomasin, että purossa maikahti kala, vapa esiin ja lippa veteen. Kävihän kala, luultavasti tammukka, kokeilemassa, muttei pysynyt kiinni.

Korvatunturi

Poroaita haarautuu noin kilometri ennen Naltiojokea, toinen haara vie autiotuvasta kilometrin ylävirtaan ja toinen haara menee tuvan vierestä, jolla kohin on portti. Tuvalle päästiinkin hyvissä ajoin ja hyväkuntoisen näköinen kämppä olikin. Paikalla on myös puuliiteri, huussi ja tulipaikka. Kämpässä oli kamina ja kaasuhella.

Asetuimma tuvalle ja lukastiin vieraskirja alkajaisiksi, niin kuin on meillä tapana. Alueella liikkuu paljon "vakioporukkaa", sen verran useasti jotkut on tarinaa vieraskirjaan rustanneet, mielenkiintoa herätti salaperäinen Itäkairan prinsessa. Useat olivat käyneet iltareissuna tuvalta Naltiotunturin päällä (429,9 m) katsomassa maisemia. Jotkut olivat tehneet kiitettävän pituisia reissuja aina Saariselältä Savukoskelle asti.

Illan tullessa käytiin vavan kanssa katsomassa Naltiohaaraa, potenttiaalisen näköinen tammukan asuinpuro. Pari pientä oli kiinni, mutta maalle asti ei noussut ainuttakaan. Minä kyllästyin kalastukseen ja annoin vavan Kirsille. Kirsi suuntasi kohti ylävirtaa ja minä puuvajalle puita pilkkomaan. Ei tarvinnunna kauaa kirveen varressa huitoa, kun jo kuului kauhea kiljaisu. Säikähin jo, että karhu tai muu vastaava peto siellä morsmaikkkua kiusasi. Pää kolmantena jalkana juoksin ääntä kohti ja hetken kuluttua vastaan juoksikin Kirsi hymy korviin asti ulottuen. Kirsi oli saanut elämänsä ensimmäisen tammukan virvelillä. Vähän alle 30 senttinen purojen asukki päästettiin takaisin kasvamaan.

Illalla ennen Nukku-Matin tuloa paistettiin tulipaikalla makkarat ja nautittiin Lapin kesäillasta ja toisistamme. Aamulla oli edessä mini-reissun viimeinen etappi Naltiohaara mukaillen rajavartioasemalle.

Polkuja autiotuvalta lähti moneenkin suuntaan, päätimme lähteä kulkemaan huussiin takaa lähtevää uraa. Välillä polku katosi jonnekin, mutta kun piti joen näkyvillä niin oli oikealla reitillä, ja olihan meillä GPS:kin mukana. Puolitoista kilometriä tuvalta pitää ylittää Vierihaara. Jonkin aikaa tarpeeksi matalaa kohtaa piti etsiä, mutta helposti sellainen löytyi, kun vesikin oli matalalla. Loppumatka mentiinkin mukavaa kangasmaata pitkin linnuntietä GPS:n ruutua katsoen. Kangasrouskuja oli näillä kohdin valtavasti. Aivan rajavartioaseman kohdilla piti vielä ylittää Keskihaara, kun kolme haara yhtyy Kemijoeksi. Tässä ei ihan matalaa kohtaa löytynyt, joten kumpparit jalasta ja housun lahkeita ylös, olihan hitusen kylmää vettä.

Reitillä jonka kuljimme löytyy paljon soita, joista isoimpana Vieriaapa, ja toisaalta myös helppokulkuista kangasmaata. Pääosin puustona on mänty ja kuusi. Alueella ei taida kovinkaan paljon olla patikoijia, jos vertaa Saariselkään tai Lemmenjoen alueeseen. Näin ollen alue soveltuukin hyvin sellaisille henkilöille, jotka eivät välitä tavata liiemmin muita henkilöitä reissuillaan.

Linkkejä aiheesta

Metsähallituksen info Kemihaaran erämaa-alueesta
Eräkeskus Kemihaara